Auton pesuohjeet

Auton pesuohjeet

Auton pesu aloitetaan valitsemalla juuri oikeat tuotteet oikean lian poistamiseen.

Yleensä talvella tarvitaan vahvempia aineita kun kesällä, esimerkiksi liuotinta harvoin kesällä tarvitaan ellei auton kyljet ole mustana piestä.

Aloita auton pesu liuotinaineen levittämisellä auton ikkunalinjaan asti, jotta piki ja tiesuola saadaan irtoamaan auton maalipinnasta. Anna liuottimen vaikuttaa muutamia minuutteja.

Seuraavaksi ruiskuta vannepesuaine vanteille. Vanteet on hyvä myös pyyhkiä tässä vaiheessa vanteiden pesemiseen tarkoitetulla sienellä, jotta jarrupöly ja muu lika irtoaa myös vanteiden yläreunasta sekä puolien väleistä, jotka usein jäävät likaisiksi pesun yhteydessä.

Nyt kun liuotin on päässyt vaikuttamaan ja vanteet on pyyhitty vannesienellä, levitetään auton päälle pesuaine siten, että auto on märkä pesuaineesta.

Aloita auton painepesu niin, että pääset kiertämään auton yhdellä kertaa ympäri. Pese painepesurilla osa kerrallaan alhaalta ylöspäin, näin pesuaine ei valu suoraan kaivoon vaan siitä on jotain hyötyä.

Painepesun jälkeen tarkasta, että vanteet ovat puhtaat myös yläreunoista. Jos vanteet ovat vielä likaiset siirrä autoa ja pese ne uudestaan.

Kun vanteet ja auton maalipinta on saatu painepesurilla pestyä puhtaaksi, on vuorossa mekaaninen pesu eli pesu sienellä tai kintaalla.

Käytä aina puhdasta sientä tai kinnasta, näin vältät auton maalipinnan naarmuuntumisen.

Käy koko auton maalipinta huolellisesti läpi sienellä nyt ylhäältä alaspäin, välttääksesi jäljelle jääneen lian tarttumisen sieneen.

Mekaanisen pesun jälkeen suoritetaan auton huuhtelu haalealla kädenlämpöisellä vedellä, vesijohtoveden paineella. Jos huuhtelet auton painepesurilla, shamppoo saattaa uudelleen vaahdota ja auton huuhtelu pitkittyy.

Vielä viimeiseksi pesu viimeistellään auton huolellisella kuivaamisella, johon soveltuu hyvin erilaiset säämiskät ja lastat, myös ovien välit on hyvä kuivata kuivalla kangasliinalla.

Näin saat auton nopeasti ja vaivattomasti puhtaaksi!

Vältät myös auton maalipinnan kulumisen ja pidennät autosi elinikää.

Hyviä autonpesuhetkiä!

Jos kiinnostuit, kysy lisää!

Autopesula Espoon Starwash palvelee sinua aina henkilökohtaisesti ja ammattitaidolla. Kokenut henkilöstömme on hoitanut ja puhdistanut tuhansia autoja vuosien varrella. Tiedämme eri automallien ja merkkien yksityiskohdat, joten voit olla varma että autosi saadaan pestyä, puhdistettua ja vahattua huolellisesti. Jos sinulla on erikoistoiveita, otamme ne huomioon työn suorituksessa.

Soita ja Varaa aika! 0407154712

Ajanvaraukset Netistä

Autopesula Espoon Starwash palvelee sinua aina henkilökohtaisesti ja ammattitaidolla. Kokenut henkilöstömme on suorittanut pesuja, puhdistuksia ja vahauksia kaikenlaisille autoille. Vuosien varrella olemme hoitanut ja puhdistanut tuhansia autoja. Tiedämme eri automallien ja merkkien yksityiskohdat, joten voit olla varma että autosi saadaan puhtaaksi ja vahatuksi hellävaraisesti. Jos sinulla on erikoistoiveita, otamme ne huomioon työn suorituksessa.

Korjaamme myös tuulilasin kiveniskemiä ja halkeamia. Mikäli autosi tuulilasiin on tullut kiveniskemiä tai halkeama, henkilökuntamme täällä Espoon Starwashilla tarkistaa autosi lasin ja voi tarvittaessa myös korjata kiveniskemän odottaessa.

Meiltä myös autonhoitopalvelut yrityksille. Lue lisää..

Voit myös varata ajan soittamalla numeroon 040 715 4712.

Kysyttävää?

Laita meille viestiä ja palaamme sinulle sähköpostitse.